WIGEL

Nimi Wigel tulee yrittäjä Taija Aikion Anna-mummon sukunimestä Wigelius.

Anna Wigelius perusti yrityksen nimellä Ruonatar jo vuonna 1984. Hän ja Veikko Harju tekivät hienon, aina vuoteen 2006 kestäneen uran Poronnahkatuotteiden valmistuksen parissa Utsjoella.

Tarina sai uuden luvun, kun vuonna 2000 Annan tytär Jaana Aikio jatkoi poronnahkatuotteiden valmistusta nimellä JaaNahka – Annan ja Veikon jalanjäljissä.

Vuonna 2017 tuli puolestaan Jaanan tyttären vuoro astua Jaanalle apuriksi. Jaana Aikio ja Taija Aikio perusti mummonsa sukunimeä kunnioittavan Wigelin, jatkaakseen sukunsa upeaa 33 vuotista uraa käsitöiden parissa.

Äiti ja tytär vievät nyt yhdessä Wigeliä eteenpäin, ja laittavat kaiken osaamisensa ja kädentaitonsa peliin, suunnitellen ja valmistaen käsityönä laadukkaita ja kestäviä poronnahkaisia tuotteita. Mummon perinteitä kunnioittaen.

Nimi Wigel kertoo tarinastamme. Se on myös lupaus sinulle. Kaikki Wigelin tuotteet ovat käsityötä, poronnahkaa ja suunniteltu joko Annan, Jaanan tai Taijan toimesta. Tuotteet kestävät käyttöä ja ikääntyvät kauniisti.

Taija Aikio – yrittäjän tarina

Olen taustaltani ravintolakokki, kuten äitini ja isoäitini. Jokainen meistä on myös pienestä asti kasvanut käsityötaidon ja poronnahan ympäröimänä. Lopulta veri veti jälleen poronnahan pariin. Nutukkaiden ja korujen teko on ollut minulle rakas harrastus. Tuntuu hyvältä saada konkreettinen esine valmiiksi, tietäen että se jää maailmaan elämään.

Minulle tuottaa iloa, että joku kävelee tekemäni kauniin käsilaukun kanssa ja ajattelee, “voi että kun minulla on niin ihana laukku”. Toivottavasti joku voi vielä 30 vuoden päästä näyttää minun tai jopa äitini tekemää lompakkoa, joka on edelleen käytössä.

Ukkini oli poromies ja enoni on edelleen, joten on täysin luonnollista että teemme tuotteita poronnahasta. Siitä tehdyn esineen pitää ehdottomasti tehdä materiaalille kunniaa, eli olla poronnahan tavoin laadukas, kaunis sekä kestävä. Nämä ovat minulle tärkeitä arvoja, jotka olen perinyt mummoltani. Monet Wigelin mallit pohjautuvat mummoni työhön. Olen tutkinut mummon vanhoja kaavoja ja malleja 80-luvulta ja tuonut niitä nykypäivään – hieman yksinkertaisten ja nykyaikaistaen linjoja.

Unelmoin siitä, että kertakäyttöinen krääsä vähenisi tästä maailmasta ja kestävät, suomalaiset käsityöt nousisivat arvoonsa. Olen äidilleni vitsaillut, että meillä on vielä jonain päivänä Rovaniemen Kivitaipaleessa oikea tehdas, jossa on töissä paljon ompelijoita! Toivotaan että siitä tulisi totta!